tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Chau Buenos Aires, Hola Finlandia!

Tässä sitä sitten vietetään viimeisiä päiviä Buenos Airesissa, kun keskiviikkona kotimatka Helsinkiin alkaa. Viikonloppuna "voitimme" liput South American Music Conferessiin, kun Anibalin kaveri oli hoitamassa arvontaa ja meillä kävi tuuri ; ) Perjantaina olimme siellä ja lauantaina alkuillasta juhlimme Anibalin Emiliano-pojan 1-vuotis syntymäpäiviä, jonka jälkeen aloittelimme Kimmon ja Samin luxushotellilla, ja loppuillan vietimme Lucianon kanssa Crobarissa. Kaiken kaikkiaan nyt tuntuu siltä, että juhlimiset on juhlittu ainakin vuodeksi, tai siihen saakka, kunnes tulemme taas takaisin tänne.

Viimeinen kaksi viikkoa on ollut erilaista, kuin aiemmin täällä. Espanjan tunteja pidimme viime viikolla vielä muutaman ja viimeisen viime perjantaina. Muutenkin on pitänyt henkisesti alkaa valmistautumaan Suomeen lähtemiseen. Viime viikkoina täällä on ollut paljon tuttuja ja olemme käyneet paljon ulkona isolla porukalla, mikä on tietysti hauskaa. Viikko sitten sunnuntaina kävimme Buenos Airesin vanhimmassa edelleen toimivassa kahvilassa Cafe Tortonissa katsomassa tangoesitystä ja illallisella Pirjon ja Juhanan, Bennettin, Kimmon ja Samin ja heidän norjalaisten ystäviensä Fredin ja Terjen kanssa. Arkirytmi meillä on kuitenkin muuttunut ja sitä myöten myös opiskelu ja salilla käyminen jäänyt vähemmälle. Olemme makoilleet puistoissa ottamassa aurinkoa, istuneet terassilla Kimmon ja Samin kanssa, yrittäneet viettää mahdollisimman paljon aikaa paikallisten ystäviemme kanssa, joita tulemme ikävöimään, ja tänään olemme viemässä Christiinaa illalliselle yhteen kivoimmista ravintoloista Palermossa.

Ilmat ovat olleet todella hyvät ja huomenna vietämme viimeisen helteisen kesäpäivän aurinkoa ottaen, pakkaillen ja nauttien. Illalla menemme yhdessä syömään Anibalin, Kimmon ja Samin ja Fredin ja Terjen kanssa. Seuraavan kerran kirjoittelemme tänne Helsingin Kampista käsin, ja toivottavasti tapaamme teitä kaikkia pian!

Näkemisiin!

-Kaisa ja Finn

sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007