torstaina, tammikuuta 25, 2007

Talviflussa voi tulla myös Buenos Airesin kesässä

"Kokoontukaamme mielenosoitukseen Suomalaisten paperitehdashanketta vastaan!!! Argentiinalaiset ja Uruguaylaiset ovat aina olleet kuin veljeksiä ja nyt suomalaiset tekevät meistä vihollisia! Mielenosoitus Suomen suurlähetystön edessä!"

Siinä tämän hetken kuumin puheenaihe täällä, joten eipä kannata kovin suomalaisuutta mainostaa :) Uruguayn rajalla on ollut myös paljon mielenosoituksia, jossa paikalliset ovat estäneet ihmisten liikkumisen maasta toiseen samasta syystä. Tehdas sijoittuu Uruguayn ja Argentiinan halkaisevan joen rannalle ja aiheuttaa ympäristöhaittoja molemmille maille. Olette varmaan lukeneetkin lehdistä.

Viikonloppuna olimme pitkästä aikaa juhlimassa, mutta se ei häirinnyt sunnuntaista, perinteeksi muodostuvaa pyöräretkeä, tällä kertaa Costanera Suriin. Alla kuvia pyöräretkeltä. Maanantain ja tiistain välisenä yönä ilmastointilaite puhalsi jotenkin tosi kylmää ilmaa (emme oikein osaa säätää sitä) ja aamulla Kaisalla oli vähän kurkku kipeänä. Lähdimme kuitenkin juoksulenkille, mutta epäonni seurasi meitä ja alkoi satamaan kaatamalla (tietenkään se ei meitä estänyt) - muistelimnme Rocky Balboaa Rocky II:ssa, kun hyppelimme vesilätäköissä ja ukkonen jyrisi. Kun tulimme kotitalollemme, minne olimme jättäneet avaimet portieerille, saimme huomata että hänen vuoronsa oli loppunut ja että hän oli unohtanut antaa avaimemme seuraavalle vuorossa olevalle portieerille. Siinä sitten hetki meni yrittäessä päästä sisään asuntoomme ja kylmä ehti tulla, olimmehan läpimärkiä. Lopulta kuitenkin löytyi vara-avain, eikä meidän tarvinnut osottaa 3 tuntia hänen takaisin tulemiseensa saakka :) Mutta nyt Kaisalla on flunssa.







3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan näköistä, edelleen! Seurailen teidän matkan etenemistä täältä olohuoneesta, ja kaipaan lämpimään =) Koita Kaisa parantua, paljon terkkuja ja haleja molemmille! Ja nauttikaa!

Anonyymi kirjoitti...

yritinkin juuri soittaa teille kun ei ollut kuulunut muutamaan mitään. täälläkin on sairasteltu flunssaa,nyt ollaan terveitä. Yritähän kaisa levähtää ja hoitaa flunssa pois! olettehan siellä yhdessaä,se varmaan helpottaa oloa!? onhan siellä kuitenkin lämmintä,täällä oulussa -8 ja kova 15m/s tuuli.luminen maisema näkyy tästä makuuhuoneen ikkunasta!Parantavat halaukset molemmille!

Anonyymi kirjoitti...

onhan tuosta paperitehtaan aiheuttamasta kohusta ollut paljonkin,myös televisio uutisissa on näytetty argentiinan ja uruguaian rajalla olevalla sillan kulkuesteistä.Harmittavaa julkisuutta suomalaisille. Halit edelleen!