tiistaina, joulukuuta 26, 2006

Panaman loyto

Sillon kun ei tieda paljoa kaupungista, jonne on tullut, ei voi yleensa kuin yllattya positiivisesti. Sattuman kaupalla taksi jatkoi eteenpain meidan mielestamme taysin vaaraan suuntaan (halusimme keskustaan), mutta onneksi emme hypanneet kyydista :). Panama Cityn paikallisten asuttamasta keskustasta loytyi elamaa joulupaivanakin.

Kavelimme katua pitkaan ja keskuskadun paatyttya tormasimme pappaan, joka ohjasi meidat yhdelle kadulle. Ei oikein tiedetty mita siella oli, mutta kannatti kavella. Matkalla ihmettelimme, mita monille mahtaville rakennuksille oli tapahtunut, kun jaljella oli vain raunioita julkisivuista. Saavuttuamme rantaan, kadun paahan, naimme mahtavasti, kuinka uusi Panaman keskusta lahden toisella puolella yhdistyi vanhaan. Tormasimme myos kylttiin, joka kertoi amerikkalaisten miehityksesta ja siita, kuinka vanhaa keskustaa pommitettiin sen aikana. Tama tapahtui vuonna 1989! Eiko tahan aikaan osattu jo neuvotella asioista?! Mutta todistaahan amerikkalaisten toiminta tanakin paivana, etta ei me lansimaalaiset niin sivistyneita ollakkaan.







6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teillä riittää varmasti ihmeteltävää siellä reissusssa. Valitettavasti monissa paikoissa soditaan ja pommitetaan tänäkin päivänä. Santtukin on rauhaa turvaamassa Kosovossa. Onneksi tilanne siellä on vakiintunut mutta on edelleen kriisiherkkä.

Teillä on upeita kuvia - on hienoa kun saa katsella niitä. Ja kuulumisia on tietty mukava lukea.

Anonyymi kirjoitti...

onnellista syntymäpäivää kaisa, postia tulossa myöhemmin.hienoja kuvia ja kokemuksia,niitä on mukava lueskella ja katsella.täällä kotona oli sinun perinteiset synttärit,olet mielessämme.

Anonyymi kirjoitti...

Iso synttärihalaus rakkalle siskolle! Viettäkää unohtumaton synttäripäivä Panamalla - me kohotimme maljoja jo täällä Oulun joulussa :)

Terkuja molemmille koko pohjoisen poppoolta!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää Kaisa-serkulle! Terkut myös Finille. =)

Sähköpostitse lähti juuri linkki muutamaan kuvaan, joita tänään tapaninpäivänä otimme. Mukavaa matkanjatkoa! On ollut mukava lueskella reissustanne ja katsella kuvia.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kyllä katsella kuvia ja lukea kuulumisia teidän seikkailuistanne. Oikein rattoisaa syntymäpäivää serkkutytölle! Viettäkäähän myös mukava tapaninpäivä =).

Terveisin Ilkka ja Anni

Kaisa kirjoitti...

Kiitos onnitteluista! Sain tanaan aamiaisen sankyyn ja ihan synttarikakku-leivoksen kynttilalla :) Laitettaisiin kuvia lisaa, jos taa kone toimisi... Terveisia kaikille!